Edinburgissa on tunnetusti vaihteleva saa. Ei se mitaan. Mutta yksi saailmio menee liian pitkalle: haar.
Haar on Pohjanmeresta nouseva sumu, joka ilmaantuu kun aurinko paistaa kylmaan mereen liian lampimasti. Eli kun on oikein kaunis ilma, jossain vaiheessa (yleensa kuuden aikaan illalla, kun olen paassyt toista kotiin ja ehtinyt pakata piknik-tarpeet) kaupunkiin laskeutuu jaatavan hyytava sumu.
Viime aikoina on ollut ihanan, ihmeellisen lamminta. Joten luonnollisesti maanantaina laskeutui oikea ennatys-haar. Palailin kahden aikaan lounaalta ja aurinko oli juuri alkanut halventaa edellisillan sumua – viidelta, kun lahdin toista, kaupunki oli taas kokonaan hyhmaisten pisaroiden vallassa. (Minun tyohuone on kellarissa, sielta ei ulkoilmaa paljon seurata vaikka iso ikkuna onkin.)
Normaalisti niin varikas Victoria Street.
Haarin ainoa hyva puoli on estetiikka. Erinomaista rekvisiittaa kummituskierroksille.
Sitkeita turisteja Royal Milella.
Pyhia paikkoja.
Vaiennettuja vareja.
North Bridge
Old Town skyline
Iso ohdake ja pieni koira (jota ei kiinnostaisi yhtaan poseerata, kun ihan vieressa olisi puluja jahdattavaksi).
Pylvaita.
Edinburghin linna haarissa oli se varsinainen tavoite talle turistikierrokselle. Se on vaan niin hieno.
Uudestaan.
Spooky!
Harmaa on kaunista.
Ankanpoikanen asuu siis nykyaan taalla. Hankin alkukesasta kamerakannykan varta vasten blogia varten ja olen kovasti innoissani uudesta jarkkarista, joten nyt olisi syyta panostaa kuviin.
Ideoita jarkkariharjoitteluun vastaanotetaan!
Ankanpoikanen 